tiistai 15. joulukuuta 2009

Edelliseen blogikirjoitukseen liittyen, Johann lupasi lähettää meille kuvan, joka tulee tässä...


Meillä on siis ilmeisesti oma radiokanava. :))


Baiba ja Johann kiittelivät kovasti ja toivovat näkevänsä (tai ainakin Johann toivoo) meidät Kilkkeellä.







Tässä myös kuva siitä, kuinka minä ja Ella annamme vaeltajalupausta. Sori Elsa, en tajunnut, että salama voisi olla aika kätevä siinä pimeydessä. Kaikki kuvat siis olivat joko pahasti heilahtaneita tai täyttä valomyrskyä. :D Koetin tehdä parhaani maagisilla kuvankäsittelytaidoillani. (Eivät osoittautuneet erityisen maagisiksi.)

















sunnuntai 13. joulukuuta 2009

KV-toimintaa

8.12.09 Olimme pirteällä kokoonpanolla (=minä, Tiina, Siri, Ella ja el Hund) kertomassa Suomen partiotoiminnasta ulkomaalaisille partio-opiskelijoille. Juttu tuokioihin sisältyivät viikkotoiminta, leirit, leirimaksut, Kilke, jäsenmäärä sekä tietenkin asiaankuuluvasti small talk. Illanviettoon sisältyi ilmainen opaskierros Hämeenlinnan kulttuurin kehtoon - kävimme siis Linnalla sekä torilla.

Kielitaito sai pientä terää ja loppu puolella sitä joutui jo itsekin puhumaan engelskaa, kun kaikki kielitaitoiset katosivat HML:n iltaan.

Jos haluaisimme siis matkata Saksaan Alpeille tai jonnekin päin Latviaa kontakteja löytyy tästedes;)