keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Kesän kuulumisia

Perjantaina 29.6.12 Tervaskaarre X:ssä (Turenki) kokoonnuimme viettämään rentoa kesäiltaa.  Paikalla oli Elsa, Tiina, Siri, Laura ja Serena. Ja oli pirusti hyttysiä.

Minä (E) ja Tiina toimme tullessamme tuhdin annoksen grillattavaa ja naposteltavaa, joten on helppoa arvata mitä loppuilta puuhailtiin. Jostain kumman syystä kameran muistitikulle on kuitenkin tallentunut seuraavanlainen kuva.
Sere ja Laura testasivat valomiekkojen tehot. 
Ja tämän enempää ei sitten olekaan kuvia, joten te muut voisitte hieman paikata vajavaista dokumentointiani ;) kun kerkiätte.

Seurustelun, syömisen ja pelailun lomassa puhuttiin myös painavista vaeltaja asioista. Ensinnäkin tiedoksemme: Tiina on vaeltaja luotsi. Eli hierarkiassa se ylimpänä oleva ihminen. Uudesta vartionjohtajasta oli puhetta; Elsaa ehdotettiin. Jos ei ole muita halukkaita tai ehdotuksia, niin sitten minä otan mielelläni uuden pestin vastaan. 

Aloimme myös visioida ulkomaan projektia. Yksi erittäin houkutteleva vaihtoehto olisi mennä moikkaamaan Lauraa Tanskaan, kun tämä siellä nyt tuppaa reilun puoli vuotta olemaan. 

Ei tässä sen kummempaa. Pitää sopia syksylle tapaaminen, jolloin voidaan tehdä yhdessä toimintasuunnitelmaa ja ideoida, mitä kaikkea olisi hauska tehdä ja kokeilla. Kiitos Sirille mukavasta illasta!

-E